perjantai 16. elokuuta 2013

Peltojen huminaa: 1.0

Noniin, päivitystahti on taas hidastunut. Varmaan laiskuus iskee. No, nyt ei kuitenkaan ole tarjolla jatkoa mihinkään, vaan ihan uutta tarinaa, jos tätä nyt tarinaksi voi sanoa. Aloitin näes HRG-haasteen. Säännöillä en pelaa, (koska niitä ei missään ole), mutta yritän olla käyttämättä koodeja, joskus tosin lipsun maxmotivesia käyttämään. :x

Kuitenkin, muista tarinoista en osaa enempiä luvata. Muut tarinat = WWV ja yksittäiset osat. Ne ilmestyvät, kun ehdin ja innostun kirjoittamaan/kuvaamaan (:

***


Tavatkaa Pirjoona Pelto, joka kamalasti pieleen menneen kauneusleikkauksen jälkeen seisoo tässä valmiina aloittamaan uuden elämänsä.

Tässä Pirjoona lähempää. Söpö, eikös?

Pirjoona sai loppujen lopuksi ihan sieän pienen talonnapukan. Puutarhaa on aikomus laajentaa. Talon jälkeen rahaa jäi 15 200:sta 878 §.

Ja heti vaan aamupalalle, mars!

Ensimmäinen tontille uskaltautuja osoittautui postinkantajaksi.


Toihan se Rod Humblekin tietokoneensa testattavaksi, eihän simien suoda tuhlata kaikkia rahojaan tietokoneisiin, huh.
Tietokoneella räplättyään Pirjoona sai töitä politiikka-alalta, hurraa!

Ensimmäiset toivottelijat saapuivat toivottelemaan.

Ja tottakai Pirjoona valitsi juttukaverikseen ensimmäisenä nuoren poliisimestarin (, joka on jo varattu, Pirjoona. Sormus!)

Juteltuaan Trevor-poliisin kanssa Pirjoonaa alkoi väsyttää toden teolla. Hän siis hätisti vieraat poies ja pisti maate. 

Ja koska puhelin soi keskellä yötä, Pirjoonan piti herätä. Joku oli siellä taas ehdottelemassa kaupunkireissua yön vilinään, mutta Pirjoona halusi pysyä kotona. Hetken pohdiskelun jälkeen pihan kaivaminen tuntui mukavimmalta tekemiseltä. Löytyihän sieltä muutama luu ja kivenmurikka, joista Pirjoona sai muutaman satasen taskuun. 

Tuottelias kaivuureissu johti suihkuun. Sen jälkeen lähdin hetkeksi pois koneelta, ja Pirjoonan löysin koneelta chattailemästä. Kaveri osoittautui Jeff -nimiseksi hepuksi, jonka kanssa juttu sujui kolmeen yöllä, kunnes Pirjoona pisti radion päälle ja alkoi jammailla. 
Tosin ennen jammailua pistin Pirjoonan hakemaan uudestaan töitä, lakiurallehan tässä tähdätään. 

Tanssahtelu vie tunnetusti energiaa, jonka takia naisen piti mennä unisena töihin. 

Sillä välin tontilla laskumies pisti papereita tulemaan. ):

Aaaand tässä näette ensimmäisen puolisoehdokkaan tuleville sukupolville. 

Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen Pirjoona tempaisi mukaansa bonuksen ja ylennyksen 2. asteelle! 

Lakiuralla logiikka on olennainen taito. Pienen tiirailun jälkeen rakas poliisi-Trevorimme riensi sättimään Pirjoonaa. (Joka tosin viisveisaa toruista [ja osoittelee seinää?])

Jossain vaiheessa pytty ehti mennä tukkoon. (Unclog suomeksi kiitos!)

Illalla kello yhdentoista kantturassa Pirjoona oli nokosilla, mutta arvatkaapas kuka se soittelee? Jeff, totta kai. Mitä nyt suhteista vilkaisin, on se aika hottie :)

Juttua kesti noin kahteen, jonka jälkeen pönttö sai kyytiä, muttei vieläkään auennut, höh.

Pirjoonan tavallinen yöllinen jammailu alkoi taas. 

Ja jatkui töiden (ja ylennyksen!) jälkeen kylpyhuoneessa. 

Hektinen on simin yöelämä. Jeff soitteli taas kuulumisia. 

Ehkä Jeff haluaisi tulla jo huomenna käymään?

Ajatuksesta rohkaistuneena Pirjoona soitti aamulla töihin ja kertoi olevansa "sairaana". Olihan hän jos "sairaana" tarkoittaa Jeffin tapaamista yökkäreissä. Ja toki, hän pirautti sitten Jeffille ja kutsui käymään. Ja eihän kukaan mies voi vastustaa Pirjoonan pyyntöä!

Piti vain katsoa sopiko pari toisilleen. Nojaa, nyt on sitten valittu se aviomieskin... ACR on aina kaveri (: Rakkaus ensisilmäyksellö piti todistaa muhinoimalla keskellä olohuonetta.

"Oi Pirjoona!" "Oi Jeff!"
Totta kai Jeff piti testata. Treffeille vaan! Pirjoonan tavoin Jeffillä on mammonatavoite.. ;)
Jutut on monet, kun simit päästää vauhtiin. Otin sen törsäkelampun pois, koska se tuppasi aina eteen kuvaa ottaessa :/

Treffit päättyivät hyvin lukemin. 

Mutta sehän ei tarkoita, etteikö kyläily voisi jatkua. 

Pirjoonan häivyttyä nukkumaan Jeff teki olonsa mukavaksi ja etsi tietoa koripallosta. Häipyihän se toki siinä jossain vaiheessa omaan kotiinsa ei-minnekkään. 

Mutta palasi kukkapuskan kanssa. Tässä välissä Pirjoona heräili jo makeasti ja päätti saada logiikkapisteen ylennykseen. 

Jolloin Jeff hiipi taas tontille mukanaan toinen muisto itsestään. 

Pelikoneelle tosin on aina käyttöä. 

Ja vessa jäi edelleen tukkoon. Kysymyksiä riittää seuraavaan osaan. Jättikö Jeff itsestään jotakin muitakin muistoja? Saadaanko pyttyä enää auki? Hyökkääkö Trevor-poliisi taas sättimään Pirjoonaa? Se kaikki ensi osassa (:

***

There you go, tätä osaa työstin vajaat 5 päivää. :--D Ehkä seuraavaan menee saman verran aikaa? Jatkoa odotettavissa jo ehkä ensi kuussa (: No mutta, kommenttia kommenttia!

3 kommenttia:

  1. Jeij, uusi HRG!
    Oli kyllä mainio ja hauska illanpiristys! Veikkaan, että Jeff ei vielä jättänyt itsestään muistoja, vessanpönttö on mennyttä ja Trevor palaa sättimään vielä Pirjoonan jälkeläisiäkin :D

    Innolla seuraavaa osaa odottaen!
    Ja ilmoittelenpa tännekin Kolumni Garpin uusimmasta julkaisusta ;)

    VastaaPoista
  2. Oo, hauskaa! :D Aina on kiva kun joku kokeilee jotain haastetta ;) Tosiaan netti ei ole kyllä turhaan esim. HRG:illä täytetty ;D Tykkään Prírjoonasta! Neidillä on tosi persoonallinen, mutta kaunis ulkonäkö :> Saa nähdä minkä näköisä lapsista tulee! Jatkoa odotellen :)

    VastaaPoista
  3. Jade: Jee, kiva, että näilläkin tarinoilla voi ilahduttaa jotakuta! (: Trevor pahainen ;>
    Kiitoksia kommentista (:

    GreenPixy: Mustakin on ihan virkistävää kokeilla uutta :--D Paitsi tämähän ei sinänsä mikään tarina ole.. Nojaa, meni jo :p Hrg-haasteita on tosiaan valitettavan vähän. Ehkä se johtuu siitä, ettei niitä sääntöjä tosiaan ole minnekään kiveen hakattu. Tai jos on, niin se kivi on hakattu kakaksi ):
    Ui, Pirjoona on muuten yllättävän symppis-hahmo! tuitui-lapsia luvassa ;)
    Kiitoksia kommentista (:

    VastaaPoista